perjantai 30. lokakuuta 2009

Happy Halloween




Hyvää pyhäinpäivää kaikille:)

Ollaan tänäkin vuonna menossa poikaystäväni kanssa Horror Halloween -bileisiin. Pitkän mietinnän jälkeen päätin, että tänä vuonna pukeudun zombiksi. Todella viehättävää:) Harjoittelin juuri zombi-ihon tekemistä ja tässä ois harjottelun tulos. Käytin ihon teossa paperiliimaa, vessapaperia sekä meikkejä oikean värityksen saamiseksi. Todellakin pienen budjetin vuoksi ei ollut varaa ostaa nestemäistä lateksia tai muita teattereissa käytettäviä rekvisiittamatskuja. Niin ja paikallisesta teatteritarvikeliikkeestä oli loppunut tekoveri eli pakko oli improvisoida. Asulle tulee hintaa 2,95 euroa eli liiman hinta, kun vaatteet voi kaivaa omasta komerosta.



Poikaystäväni on määrä pukeutua viikatemieheksi. Hänen naamiaisasustaan tuli täys DIY -projekti (do it yourself), kun sopivaa asua ei löytynyt valmiina. Raapustelin paperille meikki- ja asusuunnitelman toteutuksen helpottamiseksi. Pääkallo olis tarkoitus maalata vesiliukoisin kasvomaalein ja asun harsin kokoon kangastilkusta. Kasvomaaleineen kaikkineen asulle tuli hintaa noin 15 euroa, josta kasvomaalien osuus oli 10 euroa. Kasvomaalit vois tietty korvata ihan meikkeillä, jos ois tosi pieni budjetti.




Yritän tänä vuonna saada edes yhden onnistuneen kuvan niin näkisitte asut kokonaisuudessaan.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Puhdistusöljy???

Puhditusöljy joku humpuuki keksintö taas vai todellinen ihmetuote?

Puhdistusöljy itsessään jo minulle ihan uusi tuttavuus ja ensi kertaa kuullessani puhdistusöljystä pidin ajatusta kasvojen puhdistusta öljyllä täysin järjettömänä ajatuksena, sillä eiks kasvojen puhdistuksella juuri pyritä pääsemään eroon päivän aikana ihon pinnalle kerääntyneestä öljystä. Kokeiltuani öljypuhditusta en enää voisi ajatellakkaan luopuvani siitä. Öljy kokeiluni aloitin ihan vain tavallisella oliiviöljyllä, sillä olin lukenut joskus kauan aikaa sitten yhdestä beauty blogista, että blogin kirjoittaja vannoi öljypuhdituksen nimeen. Ihme kyllä oliiviöljyn lisäys joka iltaiseen ihonpuhditusrutiiniini tuotti tulosta ja ihoni paranani huomattavasti jo parissa päivässä. Tuloksista innostuneena päätin tilata ihka oikean puhdistusöljyn. Lopulta päädyin tilaamaan Shu Uemuran Skin Purifier Cleansing beuaty oil premium A/O:n ebay:stä.

Olen nyt käyttänyt Shu Uemuran Skin Purifieria säännöllisesti pari viikkoa ja olen ollut pääsääntöisesti tyytyväinen ostokseeni. Ihoni on pysynyt paremmassa kunnossa kuin ennen öljypuhdistuksen aloitusta eli suurin ongelmani leuan alueelle tulevat stressinäpyt ja pienet "paukamat" ovat lähes tulkoon pysyneet poissa paria poikkeusta lukuunottamatta. Puhdituksen jälkeen ihoni tuntuu ihanan pehmeältä, puhtaalta ja tuoksuu hyvältä toisin kuin käyttäessäni oliiviöljyä, jonka jälkeen ihoni haisi oliiviöljylle ja tuntui hieman rasvaiselta, jonka vuoksi jouduin oliiviöljypuhdistuksen jälkeen pesemään kasvoni vielä normi putsarilla. Ainoa negatiivinen puoli beauty oil:issa on sen runsas menekki, mikä ei koskaan ole hyvä yhdistelmä korkean hinnan kanssa. Maksoin 150 ml n. 17 euroa, mikä oli mielestäni aika korkea suhteutettuna tuotteen menekkiin. Jatkossa ajattelin kokeilla muita vastaavia tuotteita esim. MAC:in puhdistusöljy ja luonnomukaiset vaihtoehdot kiinnostaisivat. Oisko kellään suositella vastaavaa tuotetta?

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Meikinpoistoaineet vertailuun

Voisi kuvitella, että silmämeikinpoistoaineen ostaminen ei olisi kovin hankalaa. Taas tuli todistettua, että yksinkertaisesta asiasta voi tehdä hyvinkin vaikean, jos vain yrittää tarpeeksi:). Olen jo vuosia uskollisesti käyttänyt sekä Maybellinen että L'orealin vedenkestäville meikeille tarkoitettuja silmämeikinpoisto tuotteita. Pari kuukautta sitten kuitenkin hairahdin kokeilemaan ensin Talikan ja sitten Nivean vastaavia tuotteita eikä käyttökokemukseni olleen kovin kaksisia.



Vertailun vuoksi arvostelen myös L'orealin Dermo Expertise Eye & Lip Make-up Remover Waterproof:in. Arvostelu pohjautuu päivittäiseen meikinpoistorutiineihini, yleensä poistaessani meikkejä annan poistoaineen vaikuttaa n. 2-3 s.


L'orealin Dermo Expertise Eye & Lip Make-up Remover Waterproof 125 ml (hinta n. 6,4 e):

Tuotteen luvataan poistavan hellävaraisesti, mutta tehokkaasti vedenkestävä ja pitkäkestoinen huuli- ja silmämeikki. Tuotteen tulisi jättää raikas tunne iholle ja se sopii myös herkkäsilmäisille sekä piilolinssien käyttäjille.

Mielestäni tuote täyttää hyvin lupaukset, sillä vedenkestävämeikki lähtee helposti pois sekä silmistä että huulista ilman minkäänlaista ärsytystä. Itse olen piilolinssien käyttäjä enkä ole huomannut minkäänlaista ärsytystä edes piilolinssit silmissä. Ainoaksi ns. huonoksi puoleksi tämän tuotteen kohdalla voi lukea sen, että meikinpoiston jälkeen ihon pinnalle jää rasvainen kerros. Sinänsä rasvainen kerros ei minua haittaa, mutta mm. meikin korjaukseen tuote ei oikein sovi, sillä uusi meikki ei tartu rasvaiselle pinnalle.


Nivea Visage Gentle Wterproof Eye Make-up Remover 125 ml (hinta n. 5 e):

Tuotteen luvataan poistavan tehokkaasti vedenkestävä huuli- ja silmämeikki. Tuotteen tulisi soveltua myös piilolinssien käyttäjille.

Mielestäni tuote ei ole mitenkään erityisen tehokas poistamaan silmämeikkiä verrattuna L'orealin poistoaineeseen, huulimeikkiä en ole kokeillut poistaa. Lisäksi tuote kirvelee silmiäni todella ikävästi. Myös aineen menekki on huomattavasti suurempi kuin L'orealin. Tähän on syynä luultavasti tuotteen tehottomuus. Olen myös huomannut, että käyttäessäni poistoainetta illalla silmäni olivat usein turvonneet aamulla. Tätä tuotetta en suosittelisi kenellekkään, no en ainakaan piilolinssien käyttäjille enkä herkkäsilmäisille.


Talika lash conditioning cleanser oil free 50 ml (hinta n. 11 e muistaakseni voi olla jopa enemmän):

Tuotteen luvataan olevan ensimmäinen öljyvapaa silmämeikinpoistoaine, joka poistaa myös vedenkestävän maskaran. Sisältää silkkiproteiineja, jotka hoitavat hauraita ripsiä.

Mielestäni tuote sijoittuu tehokkuudeltaan kahden aikaisemman väliin eli vedenkestävä maskara kyllä lähtee, mutta tuotteen menekki on aika suuri ( verrattaessa L'orealiin joka kestää minulla vähintää vuoden tämä loppuu jo parissa kuukaudessa päivittäisessä käytössä). Tuote on hellävarainen, mutta eroa ripsien kasvussa tai kunnossa en käytön aikana huomannut.


Kuten arvostelun perusteella voitte päätellä pysyttelen jatkossa L'orealin silmämeikinpoistoaineessa (ehkä myös Maybellinen, joka on vain muutaman kymmenen senttiä kalliimpaa kuin L'orealin).

Vinkki: Paremman puutteessa silmämeikit voi poistaa käyttämällä jotain mietoa öljyä, kuten vauvaöljyä.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Hey, I'm back:)

Heipä hei pitkästä aikaa:) Kiirettä on pitänyt, alku vuosi kului opintoihin keskittyessä ja loppurutistuksen ansiosta sain kuin sainkin vihdoinkin paperit kouraan toukokuussa. Kesäkuun alussa meille tuli perheen lisäys... Jackrusselinterrieri. Pikku neiti onkin vienyt lähes tulkoon kaiken vapaa-aikani. Nyt pentu on jo kasvanut sen verran ettei se vaadi minun jatkuvaa huomiotani (siis ei tarvi kytätä ettei pentu tee tarpeitaan sisään) ja voin taas palata "harrastusteni" pariin.

Tarkoitukseni olisi jatkaa samaan tapaa kuin ennenkin eli tarkoitus olisi tehdä kosmetiikka arvosteluja, mahdollisesti kuvia tekemistäni meikeistä, kuvia julkkisten meikeistä jne.

Muutamia suunnitteilla olevia postauksen aiheita:
-kokemuksia hiusmallina olemisesta
-Xen-Tan-itseruskettava arvostelu
-Shu uemura cleaning oil arvostelu
-lämpenevien ripsenkihartimien vertailu
-Mario Badescu ihonhoitotuotteiden arvostelu
-silmämeikinpoistoaineiden vertailu
-lisää MAC meikkiarvosteluja