perjantai 29. elokuuta 2008

Heräteostoksia... ja uusia suosikkeja

Ahdistavaa, kun syksy pakkaa päälle eikä tuo kesä taitanut ede tulla kunnolla tänä vuonna. Sitä on jo joutunut kaivamaan nahkatakin komerosta, kun aamulla ei töihin muuten tarkene lähteä. No, mikä avuksi syysmasennukseen... Sorruin sitten ruokaostoksilla markettikosmetiikkaan. Mukaan tarttuivat Maybellinen Color Definer waterproof shadow stick ja Max Factorin Silk Gloss Tube, joka oli tarjouksessa.


Kotiin päästyäni aloin innossani kokeilemaan ostoksiani ja täytyy sanoa, että aika äkkiä se oli vaihtui pettymykseen ja vitutukseen, kun olin taas mennyt tuhlaamaan rahani keskinkertaiseen kosmetiikkaan. MUISTUTUS ITSELLE: Älä enää koskaan sorru heräteostoksiin marketin meikkihyllyllä, siitä ei seuraa kuin pettymys. OK, onhan sitä ihan hyvääkin markettikosmetiikkaa, mutta kun sitä on tottunut jo huippumerkkien meikkeihin kaikki marketin meikit tuntuvat lähes huijaukselta.


No nyt loppuu valitus ja menen lopulta itse asiaan eli tuotearvosteluun. Aloitan tuosta Maybellinen luomiväri puikosta, joka on sävyltään Fascination white. Syitä, minkä vuoksi ostin tuotteen olivat: kokeillessani puikkoa kädenselkään joskus aikasemmin tuote pysyi todella hyvin paikallaan ja jouduin jopa pesemään käteni saippualla, että sain sen pois. En omista valkoista helmiäisluomiväriä(no en ainakaan hyvää sellaista), joten ajattelin puikon korvaavan sen. No kyllähän tuo puikko tavallaan toimi halutulla tavalla, mutta se on niin kova, että luomet kärsiin ja levityksen jälkeen näyttävät aika kauheilta(siis ryttyseltä käärmeennahalta). Tuo puikko voi ehkä toimia jollakin nuoremmalla, jonka luomet eivät mene heti mutkalle, mutta meidän mummojen (>25 v.) kannattaa pysyä erossa tuollaisista tuotteista. Niin tosiaan, jos ihmettelette mistä olen löytänyt tuon puikon valkoisena, kun se ei kuulu valikoimaan Suomessa, vastaus on Ruotsista. Työskentelen tällä hetkellä lähellä Ruotsin rajaa ja käyn usein kaupassa Ruotsin puolella, koska siellä on parempi valikoima(ruoho on todellakin vihreämpää rajan tuolla puolen, heh).


Niin ja Maxin tuote oli myös pettymys, liian vähän väriä, siis jopa minulle joka tykkää vain hieman sävyttävisrä kiilloista. Niin ja se haisi ihan liuottimelle, oiskohan ollu menossa vanhaksi ja siksi oli alennuksessa.


Lopuksi haluaisin kertoa myös positiivisista yllätyksistä meikkien osalta. Pongasin, joku aika sitten Nelliinan blogissa olleesta postauksesta teatterimeikkisarja Grimasin. En voinut hillitä uteliaisuuttani ja käväisin paikallisessa pilailupuodissa tarkastamassa tuotteiden laadun. Meikkivoiteisiin tai peiteväreihin en tutustunut sen kummemmin, sillä omistan aika mittavan kokoelman teatterimeikkipohjia Ben nye sarjasta. Keskityin sen sijaan luomivärihin, siveltimiin ja vesimeikkeihin.


Täytyy sanoa, että kaikista eniten pidin sarjan mattaluomiväristä, jotka voivat toimia myös poskipunina. Luomivärit olivat todella pigmenttisiä ja värivalikoima oli kattava. Luomivärejä pystyi ostamaan yksittäisinä, 4, 6 ja 12 paleteissa. Paleteissa luomiväreille jäi hintaa muutama euro vähemmän kuin yksittäin ostettaessa. Yksittäinen luomiväri taisi maksaa 6,65 siis ei todellakaan pahan hintainen.


Sarjaan kuului myös helmiäisluomivärejä, joissa oli myös kohtuullisen hyvä valikoima. Näistä helmiäislv:stä en ole ihan niin innoissani, sillä ne karisivat hieman ja eivät olleet ihan yhtä pigmenttisiä kuin mattaiset. Helmiäisluomivärit olivt hieman kalliimpia kuin matat noin 0,5 euroa ja niitä saa myös paleteissa. Paletteihin voi yhdistää molempia, helmiäistä ja mattaa, mutta silloin joutuu maksamaan kallimman hinnan.


Ostin muutaman luomivärin kokeeksi sekä mattaa että helmiäistä ja lisäksi ostin rajaussiveltimen. Kokeilen myös yhtä vesimeikkiä luomivärin pohjaksi. Voin esitellä luomivärit omassa postauksessa, jos teitä kiinnostaa?

Grimasilla on kohtuullisen suuri valikoima myös siveltimiä, jotka mielestäni olivat edullisia, sillä maksoin rajaussiveltimestäni 2,75 euroa. Kalleimmat siveltimet taisivat olla noin 5 euron luokkaa.


Grimasilla on myös nettikauppa Suomessa ja sen jälleen myyjät voivat tilata tuotteita, jotka puuttuvat heidän valikoimastaan, jolloin voit säästää postikuluissa.



Grimas

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Kenkäkaappini vol. 2

Tein, joku aika sitten, muutamia löytöjä alennusmyynneistä. Valitettavasti kelit ehti juuri kylmetä ja nämä ihanuudet jäävät odottamaan ensi kesää. Eli tässä olisi kakkososa kenkäkaappini sisällöstä.


Rakastan käyttää kesäinen "släpäreitä" ja olenkin kuluttanut muutamat piecesen släpärit puhki siis kirjaimellisesti. Niinpä olikin taas aika ostaa uudet ja onneksi ne olivat vielä tarjouksessa. Hinnaksi taisi jäädä vain 5 euroa. Nämä släpärit ovat niiiiiin söpöt. Saa nähdä kuinka kauan nämä ovat valkoiset, heh.




Toiset alennuksesta löytämäni kengät ovat Clarksin sandaalit. Olen täysin koukussa Clarkseihin, sillä ne sopivat jalkaani täydellisesti. Olen normaalisti huono käyttämään korkokenkiä, mutta stettuani ensimmäiset Clarksini olen kättänyt korkkareita päivittäin.


Olen yrittänyt katsastaa Clarksin talvikenkävalikoimaa, mutta vielä en ole löytänyt talvikenkiä, jotka miellyttäisivät silmääni. Niin ja Clarksien hinnalla talvikenkien pitää todella olla täydelliset.





Niin tosiaan nämä sandaalit ovat väriltään "pinkit". Saa aika tarkasti katsoa, jos näistä kengistä tulee ensimmäisenä se pinkkiväri esiin.


Tänään olisi tarkoitus yrittää laittaa itselleni folioraitoja. Olen lykännyt tätä rupeamaa jo useamman päivän ja meinannut varata kampaamoon ajan. En nyt vaan millään raski sijoittaa taas kampaamokäytiin varsinkin, kun se tulee niin kalliiksi pitkien hiusten omistajille.

lauantai 23. elokuuta 2008

Kasvojen puhdistusaine hakusessa

Etsiskelen uutta kasvojen puhdistusainetta kuivahkolle iholle, johon tulee aina silloin tällöin epäpuhtauksia. Olisiko kellään suositella jotain hyvää puhdistusainetta? En välttämättä etsi jotain yli halpaa tai kallista putsaria, joten kaikki ehdotukset on tervetulleita. Minua kiinnostaa myös omat kokemukset sellaisista tuotteista, joita ei mielestäsi missään tapauksessa kannata mennä ostaamaan.

Kuulumisia

Olen parin viime päivän aikana tutustunut hieman paremmin EDM-tilauksessa tulleisiin tuotteisiin ja huomasin, ettei ensi vaikutelmani pitänyt ihan täysin paikkansa. Ensi kokeilussani käytin MAC cream base Autumn arternoonin alla, mikä toi sävyn hyvin esiin. Kokeilin luomiväri uudelleen ilman cream basea ja olin hieman pettynyt, sillä en meinannut millään saada sitä näkymään luomella. Yleensä kuitenkin käytän joko eye shadow primeria tai cream basea, joten luomivärille tulee kyllä käyttöä. Tahdoin kertoa asiasta, jos joku lukijoistani suunnittelee tilaavansa EDM:ltä luomivärejä.


Ehdin kokeilla myös sivellintä, jota en aluksi osannut oikein käyttää. Siveltimeen on vaika saada haluamasi määrä luomiväriä, se jotenkin häviää harjaksiin. Häivytykseen sivellin oli oikein omiaan, sillä häivytys onnistui erittäin nopeasti. Erinomainen sivellin laiskalle häivyttäjälle,heh. Kokeilin sitä myös peitevärin laittoon, johon se myös mielestäni sopi hyvin.


Olen täsää viime päivinä askarrellut pigmenttien kanssa, sillä minulla meni täysin hermot NYXin pigmenttejen sotkuisuuteen. Tarkoituksenani olisi puristaa pigmentit, jolloin pääsisin eroon sotkusta ja saisin pigmentit menemään pienempään tilaan. Jostain syystä en ole saanut pigmenttejä puristeeua siten, että ne eivät varisisi ja pysyisivät nätistä nappina. Mallia pigmenttien puristukseen olen ottanut Glowing me glowing you -blogista, jossa on ohje mineraalimeikkien puristukseen.


Lopuksi tämän päivän meikkilook. Valitettavasti värit ovat taas vääristyneet. Kokeilin tässä meikissä ensimmäistä kertaa NYXin Lime pearl pigmenttiä, joka ei valitettavasti näy tässä kuvassa(oikeasti tuo vaalea väri liikkualla luomella on limen vihreä). Käytin meikissä myös Grimasin ruskeaa mattaluomiväriä nro 565 ja maybellinen vaaleaa luomiväriä highlightina (joku ikivanha) sekä luomivaossa oli hieman EDM Autumn arternoonia. Pidän täsät meikkilookista todella, sillä käyttämäni sävyt sopivat todella hyvin ihonväriiini. Olenkin huomannut, että minulla luomivärin värin sopivuuteen kaikuttaa enemmän ihonväri kuin silmien väri. Olen monista meikkioppaista lukenut, että minulle pitäisi sopia violetti tai ainakin, jokin violetin sävy. Laittaessani violetteja luomivärejä silmäni korostuvat kyllä kauniisti, mutta ne saavat ihoni näyttämään sairaalta. Onko teillä ollut tämän tyyppisiä ongelmia luomiväriä valitessa?




(sori taas hiuksia kuvassa)


Halusin laittaa tämän kuvan tänne, vaikka värit eivät kuvautuneet todellisina, koska tämän avulla saatte hieman kuvaa kuinka pahasti kamerani syö värejä. Yritän kokoajan kokeilla kamerani eri toimintoja, josko saisin värit kuvautumaan paremmin.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Everyday mineralsin mini-tilaus

On ollut viime aikoina tämä blogin päivitys tahti aika laiska, mikä johtunee isnpiraation puutteesta. Kyllä jutun aiheita olisi, vaikka millä mitalla mutta kun se toteutus on niin "vaikeaa". Otin nyt lopulta itseäni niskasta kiinni ja päätin tehdä postauksen EDM tilauksestani, jossa oli myös mukana kaverini. Itse asiassa en tilannut yhtään isoa tuotetta vaan ihan kokeilun vuoksi tilailin mini- ja näytekokoja.


En ole pahemmin löytänyt arvosteluja EDM:n harjoista, joten päätin itse kokeilla yhtä harjoista Eye Kabuki Brushia. Hintaa harjalla oli $ 7 eli suhteellisen kallis luomivärisiveltimeksi. Siveltimen harjakset ovat synteettistä karvaa ja aika jämäkät, mutta silkkisen pehmeät (kuten sivuilla mainostetaan). Yllätyin suuresti siveltimen koosta, sillä se on mielestäni suhteellisen suuri luomivärisiveltimeksi. Sivellin on noin 13 cm pitkä ja harjasosan leveys on suurimmillaan eli kärjessä noin 1,5 cm. En ole vielä ehtinyt testailemaan sivellintä sen kummemmin, mutta voi olla että se lopulta päätyy peitevärisiveltimeksi.



Eye Kabuki Brush



Siveltimen lisäksi tilasin yhden bronzerin, setting powderin, meikkipohjan ja luomivärin.




Waffle cone, Silk dust ja Autumn afternoon


Olen aivan rakastunut sample-tilauksen mukana tulleeseen poskipunaan New Car Smell, joka antaa mielestäni kauniin hehkun iholle näyttämättä siltä, että käyttäisin poskipunaa. (Poskipuna on sheen eli antaa vain hieman väriä.) Tästä syystä pätin kokeilla myös EDM:n bronzereita, sillä kalpea ihoni kaipaa hieman lämpimän sävyisä hehkua. Eniten nettikuvien perusteella silmääni miellytti bronzer nimeltään Waffle cone ja kuvaus kuullosti juuri siltä mitä hain "Waffle cone is a beautiful soft brown with a natural bronze sheen that is truly a wonderful look for summer and fall.". Kokeiltuani bronzeria pariin otteeseen, en voi sanoa, että olisin rakastunut, mutta en myöskään voi haukkua tuotetta. Mielestäni tuotteen hyvä puolia ovat juuri minulle sopivat sävy (siis ei onneksi ollut liian tumma) ja läpikuultava/sheen koostumus. "Huonoksi" puoleksi voisin sanoa, ettei tuote erotu edukseen aikaisemmista bronzereistani enkä saanut mitään WOW-hetkeä sitä laittaessani. Harmittaa vaan, kun odotin tältä niin paljon ja tuntuu kuin rahat olisivat menneet hieman hukkaan. Onneksi ostin vain minikoon. Toisaalta, jos et omista useita bronzereita niin tämä on erittäin verteen otettava vaihtoehto.


Toinen minikoon tilaukseni Silk Dust -setting powder. Tilasin tuotteen lähinnä siksi, ettei minulla ole rasiaa, jossa voisin kuljettaa irtopuuteria käsilaukussani. No nyt minulla on rasia ja pääsin samalla kokeilemaan myös Silk Dusk-puuteria. Tänä aamuna laittaessani puuteria jouduin tarkistamaan harjasta pariin otteeseen tuliko siihen mitään, sillä puuteri leviää kasvoille niin tasaisesti ettei sitä huomaa edes laittaneensa. Täytyy myöntää, että olen todella huono vertailemaan puuterita, mutta sen verran osaan sanoa, että ei tämä kyllä Ben Nyen Banana Visage Luxury Powdrea voita. Toisaalta voi kyllä olla parempi ihon kannalta, kun on mineeraalipuuteri.


Niin, tilasinhan minä yhden meikkipohjankin minikoossa. Eroaa vain hieman sävyltään nykyisin käyttämästäni pohjasta, mutta halusin hieman valinnan varaa pohjan teossa.


Lisäksi, tilasin yhden luomiväri-samplen pearlina. Tilasin Autumn Afternoonin "An earthy taupe with a nice orange pearl sheen." eli ihan perussävyn. Ajattelin, että tämä voisi olla erinomainen sävy luomivakoon ja tummien sävyjen häivytykseen. Tein tässä samalla pikameikin käyttäen Autumn Afternoonia sekä Makeup storen Eyedust sävyä Lollipop. Pidin todella paljon Autumn Afternoonin sävystä ja siitä kuinka helppoa sen rajojen häivyttäminen oli. Luomiväri oli sopivan helmiäismäinen, joten sitä voi myös käyttää arkisin. Tämä luomiväri oli ehdottomasti paras ostokseni tässä tilauksessa ja jos joskus saan käytettyä tämän näytteen, tilaan ehdottomasti täysikokoisen tuotteen.


Olen jo ns.kanta-asiakas EDM:llä ja kimppatilauksemme suuruuden vuoksi saimme tilaajalahjaksi kaksi täysikokoista poskipunaa. Molemmat pp:t ovat aika tummi sävyjä (toinen menee kaverilleni), mutta kokeiltuani toista pp:a huomasin, että voin käyttää sitä vaikka ihoni onkin hyvin vaalea, sillä se levittyy todella hyvin eikä näytä liian tummalta.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Natural Code

Vihdoinkin pääsin tutustumaan Lumenen uuteen sarjaan Natural Codeen. Mainitsin jo aikaisemmin, että asun viikot pienellä paikkakunnalla ja pääsen vain viikonloppuisin ihmisten ilmoille. Olen yrittänyt metsästää tältä pieneltä paikkakunnalta Natural Coden tuotteita, mutta en ole löytänyt niitä mistään. Nyt kuitenkin käväisin kotikaupunkini Stockmannilla tutustumassa näihin uutuuksiin. Ja tutustuinkin ihan kunnolla, kävin lähes kaikki tuotteet läpi käden selkään ja siinähän menikin tovi. Myyjäkin kävi jo pariin otteeseen kyselemässä tarvinko apua, heh. Ei voi ainakaan palvelun puutteesta valittaa.


Loppujen lopuksi päädyin vain ostamaan yhden huulikiillon nro 3 Soft Papaya. Ostamani sävy on kuvassa oikeassa laidassa. Olen todella tyytyväinen ostokseeni, josta taisin maksaa 5,90. Huulikiilto oli juuri sen sävyinen, jota olen aikonut ostaa jo pitemmän aikaa, joten värivalinta osui nappiin. En henkilökohtaisesti ole runsaasti pigmenttiä sisältävien huulikiiltojen ystävä vaan etsin enemminkin kiiltoja, jotka vain antavat hieman sävyä huuliin, joten siltäkin osin tämä kiilto oli mieluisa. Erityisen positiivisesti yllätyin siitä, että huulikiilto kosteutti oikeasti huuliani eikä vain jättänyt tahmaista tunnetta. Piirteitä, joista en niin tykännyt huulikiillossa olivat vähän turhan runsas hedelmäinen tuoksu ja halvoille huulikiilloille tavanomainen tahmaisuus. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen huulikiiltojen hinta-laatu-suhteen. Suosittelen!!!


Natural Code SMILE BOOSTERS Huulikiillot


Melkein unohdin, Stockmannilla Natural Code- tuotteisiin liittyvä tarjous. Eli jos ostat tuotteita 15 euron edestä saat kaupanpäälle yhden Natural Coden maskaroista (en muista tarkalleen mikä niistä).

perjantai 15. elokuuta 2008

Tuliaisia mummolta

Huh huh, kiirettä on riittänyt niin etten edes ole ehtinyt blogia päivittämään. Tämänkin on vain pikapäivitys. Päivitysten välissä olen ehtinyt hankkimaan muutaman uuden tuotteen ja vanhoja hankintoja on tullut testailtua sen verran, että arvosteluille olisi jo jonkin verran pohjaa. Eli lähiaikoina olisi tulossa kosmetiikka-arvosteluja ja uusia hankintojani. Minulla on myös jemmassa yksi postaus jonka aloitin jo viime viikonloppuna, mutta en ole ehtinyt ottaa kuvia siihen.
Kävin eilen vanhempieni luona kylässä (herkuttelemassa ihanalla kotiruualla, heh) ja sain tälläisen manikyyri-pedikyyri-laitteen, jonka mummoni oli minulle lähettänyt. Eräs parhaista lapsuuden muistoistani oli vierailla isovanhempieni luona kesäisin ja joka vierailullani mummoni antoi jonkin ihanan matkamuiston. Matkamuisto koostui yleensä joko koruista tai pienistä kosmetiikka pulloista, joita hän oli saanut tilaaja lahjaksi. Hän on nimittäin innokas katalookitilaaja ja omistaa kaikenlaisia kosmetiikkaa vielä vanhoilla päivillään. Hmmm... olisinkohan minä sieltä perinyt tämän innostukseni kosmetiikkaan.
En vielä ole ehtinyt kokeilemaan laitetta, mutta luulenpa että tämän laitteen avulla rakennekynnet saa laitettua entistä nopeammin. Myös tuo kovettumien poistoon tarkoitettu kärki polttelee, onhan tuota tullut käytettyä korkkareita normaalia useammin.

manikyyri-pedikyyri-laite

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Niksipirkka ala Anne

Kokosin muutamia kosmetiikkaniksejä siis pääasiassa itsekäyttämiäni, mutta myös muutamia joita olen ajatellut kokeilla. Osa nikseistä on niksipirkkatasoa, mistä otsikko sai alkunsa.


Yleinen kauneudenhoito

- Käytän hiustenhoitoainetta säärikarvojen ajelussa höylän kanssa, kun karvojen ajeluun tarkoitettu geeli on loppu. Toimii, höylä liukuu iholla pehmeästi eikä raavi.





- Kuorin huuleni kostealla hammasharjalla, hellästi huulia harjaten. Toinen vaihtoehto huulien kuorintaan on raesokeri-hunaja-seos, jota en itse ole koskaan kokeillut.

- Silmänympärysiho on hyvin herkkä ja iholle ei tulisi levittää liikaa voiteita. Mutta joskus kuitenkin tulee otettua liikaa silmänympärysvoidetta/geeliä, jota ei voi enää laittaa takaisin purkkiin hygieniasyistä. Tämä ekstravoite voisi jäädä käyttökelvottomaksi, mutta voit käyttää sen huulten kosteutukseen, sillä se on tehokas kosteuttaja ja ei sisällä vaarallisia aineita.



Hiukset

- Jos et omista syväpuhdistavaa shamppoota ja hiuksesi ovat värjäytyneet esim. vihreäksi kupariputkien vuoksi tai vaalennusvärisi on tehnyt hiuksistasi hopeanharmaat liiallisen tuhkansävyn vuoksi, voit poistaa ei-toivotut sävyt käyttämällä sitruunaa.

Laita sitruunaa hiuksiin juuri ennen hiusten pesua ja anna vaikuttaa hetki ennen kuin peset sen pois perusshamppoolla. Lopuksi on tärkeää käyttää hoitoainetta sulkemaan hiussuomut ja hoitamaan hiusta. Toista käsittely niin monesti kuin on tarpeen, mutta pidä mielessä, että sitruuna kuluttaa hiusta. ja vaikeammissa tapauksissa kannattaa mennä suoraa kampaajan puheille.

- Useimmiten laitan hiukset ennen meikkausta, mutta sitten olen törmännyt ongelmaan, että etuhiukseni ovat aina tiellä kun meikkaan. Toisaalta taas, jos laiten ne kampaajan pinnillä sivuun, hiuksiin jää pinnin kuvio ja joudun laittamaan etuhiukseni uudelleen. Noin puoli vuotta sitten kuulin ratkaisun ongelmaani. Ratkaisu on talouspaperinpalanen. Paperinpalanen laitetaan hiusten ja pinnin väliin, jolloin hiuksiin ei jää painaumaa, täydellistä ja helppoa!



Meikkivinkit

- Laitan geeli eyelineria tai tummaa luomiväriä ihan ripsien juureen joko luomivärisiveltimellä tai tasapäisellä rajaussiveltimellä. Ripsen juuressa oleva väri saa ripset näyttämään monta kertaa tuuheammilta, mutta silti siltä ettei niissä olisi rajausta.

- Monien vaaleiden luomivärien kanssa olen törmännyt siihen ongelmaan, etteivät ne näy juurikaan levitettynä luomelle. Yksi ratkaisu tähän on laittaa voidemainen luomiväri alle, mikä kirkastaa vaaleiden luomivärien sävyä. Värit voimistuvat myös, kun luomiväri levitetään kostealla siveltimellä.

- Kunnolliset meikkisiveltimet maksavat hunajaa ja siitä syystä pyrin kokeilemaan kaikki vaihtoehtoisia menetelmiä meikkien levitykseen. Esimerkiksi rajaussiveltimen voi korvata ihan perus kynäeyelinerilla, jota ei käytä. Dippaa kynä geeli eyelineriin ja levitä geeli ripsirajaan tai vesirajaan kynän avulla.


- Kulmakarvoja nyppiessäni olen törmännyt ongelmaan, etten ikinä näe kaikkia vaaleita karvoja, mutta kun laitan luomivärin kaikki nämä "hukassa" olleet karvat tulevat esiin. Siispä olen alkanut nyppimään kulmakarvani siten, että laitan luomelle jotain vaaleaa luomiväriä joka paljastaa nämä piilottelevat karvat. Voilé, siisti kulmaluu.


Lainaniksit
- Kulmakarvojen muotoiluun voi käyttää kulmakarvavahan tilalta huulirasvaa.

- Aspiriini finnien tappajan. Siis niksi meni niin, että aspiriinistä tehdään veden avulla tahna, jota levitetään finnin päälle ja se nopeuttaa finnien paranemista. Tässä niksissä voi olla perää, sillä onhan aspiriini tulehdussärkylääke eli lievittää tulehdusta.





-Näin You Tubessa videon, jossa MACin vanhempi meikkitaitelija neuvoi laittamaan peitevärin silmänympärysiholle tuuhealla luomivärisiveltimellä. Tällöin peiteväri levittyy ohuemaksi kerrokseksi ja iholle tulee airbrushed effect. Tämä tekniikka sopii myös nestemäisille peiteväreille.

Pari meikki lookia

Tänään tein lähes makeup without makeup lookin vaaleanpunaisena. Meikki näyttää taas paljon valjummalta tietokoneeni näytöllä kuin se todellisuudessa on, harmi.




Käytin:
- pohjana Isadoran eye shasdoe fixia
- liikkuvalle luomelle Pearl pig.
- luomivakoon Ben nyen Mauvya (nuden vaalenavioletti)
- "rajaus"ripsen juureen L'Oreal HIP eyeliner eggplant
- ripsiväri Diorshow unlimited





Eilen illalla päätin kokeilla hieman tummempaa meikkiä, mutta valitettavasti kamerani ei suostunut tarkentamaan. Tässä on paras otos eilis illalta, jotta saisitte edes jonkinlaisen kuvan meikistä. Laitoin ensimmäistä kertaa rajausen vesirajaan, sillä silmäni vetistävät todella paljon ja rajaus ei tartu/pysy paikallaan. Kuvsta näkee, että silmäni eivät olleet ihan kauhean innoissaan vesirajauksesta ja alkoivat punoittamaan.


Käytin:
- pohjana M*A*D mineralsin cream luomiväriä Nude Frost
- liikkuvalle luomelle laitoin Baby Pink Pearl pig.
- ulkokulmaan ylä- ja alaluomelle M*A*D mineralsin Heavy metalia ja Black Pearl pig.
- luomivakoon M*A*D mineralsin Sunset Beigea
- vesirajassa L'Oreal HIP eyeliner Black
- ripsiväri Diorshow unlimited



sunnuntai 3. elokuuta 2008

Meikki Look

Innostuin niin siitä eilisestä postauksesta, joten päätin tänäänkin tehdä uuden meikki look postauksen. Tämän päivän meikki on hieman neutraalimpi ja muistuttaa enemmän perusmeikkiäni. Syy tähän vaisumpaan meikkiin on se, että olemme tänään menossa vanhempieni luona käymään ja siellä jos jossain saa kuulla heti jos meikki muistuttaa sotamaalausta tai on muutoin liian tumma minulle.


Meikki on tehty pääasiassa Lancomen mini palettejen luomväreillä ja NYXin pigmenteillä. Tykkään laittaa pigmenttien alle normi luomivärin, jotta värit tulisivat paremmin esille, mutta tekemäni eikit voi tehdä huomattavasti vähemmällä meikkimäärällä.





Meikissä käytin:
- silmämeikin pohjustusvoiteena Isadoran Eye shadows fixia
- koko liikkuvalle luomelle laitoin Lancomen Floralesqueta (dark pink colour)
- sisä- ja ulkokulmaan sekä luomivakoon laitoin Lancomen Amber mystiqueta (light brown colour)
- ulkokulman v:hen ja alaluomelle lisäsin Lancomen Couturea (Dark plum colour)
- kulmaluulle ja sisälaitaan alaluomelle laitoin Lancomen Honeymoonia (off-white cream colour)
Lisäksi lisäsin
- keskelle liikkuvaa luomea NYXin Pearl pigmenttia
- kulmaluulle NYXin White Pearl pigmenttia
- rajasin silmät Ben nyen cake eyelinerilla Brown
- ripsarina käytin Diorshow unlimitedia





- huulet rajasin Stilan huulten rajauskynällä nro. 17
- lopuksi lisäsin Anytimen huulikiiltoa Suklaamousse





Minkäväriset meikit mielestänne sopisivat silmieni väriin? Olen hirveän arka kokeilemaan uusia luomivärisävyjä, vaikka luomivärikokoelmani väriskaala on laaja.

lauantai 2. elokuuta 2008

NYXin pigmentit

Ihanaa, NYXin pigmenttini saapuivat vihdoin. Taisin tehdä tilaukseni ebayssa, joskus pari kolme viikkoa sitten. Kaikki pigmentit ovat helmiäispigmenttejä ja 5 ml:n pikku pulloissa.



Pigmentit ovat: (vasemmalta ylhäältä) Lime pearl, Baby blue pearl, Ocean blue pearl, Silver pearl, Charcoal pearl ja Black pearl. (vasemmalta edestä) White pearl, Nude pearl, Pearl, Baby pink pearl, Purple pearl ja Fanta pearl.


Yritin tehdä swatcheja, mutta en osannut laittaa kameraani sellaisia asetuksia, joilla saisin pigmenttien värit näkymään kunnolla, Sori. Onneksi tuossa purnukka kuvassa värit näkyvät kuta kuinkin oikeina.


Rakastan uusia pigmenttejäni, sillä ne ovat todella kauniita luomella, mutta voi itku sitä sotkua, kun lopetin meikkauksen, pigmenttejä oli joka paikassa ja meikkipöytäni oli kimaltelevan läikikäs.


Innostuin niin noista pigmenteistä, että oli pakko tehdä uusi makeup look. Yleensä en käytä violetteja meikkejä, mutta nyt päätin kokeilla MakeupGeekin J.Lo-lookin innoittamana. (MakeupGeekillä on tosi hyviä tutorialeja YouTubessa ja omilla nettisivuillaan www.makeupgeek.com, kannattaa käydä vilkaisemassa jos on inspiraation puute)


Tässä siis violettimeikkini. Sain hieman paremmat värit tällä kertaa, kun muutin kamerani asetuksia, mutta vieläkään värit eivät näy yhtä voimakkaina kuvissa kuin ne oikeasti ovat.



(Sori, hius eksy kuvaan)


Tässä meikissä käytin:
-pohjustsvoiteena Isadoran Eye shadow fixia
-silmän sisäkulmassa on Lancomen Honeymoonia (ns. off-white cream colour) ja ihan vähän Nude pearl pigmenttiä
-liikkuvalla luomella on Coastal scents paletista siniviolettia luomiväriä ja Purple pearl pigmenttia
- luomivaossa Lancomen Mochaccinoa (ns. taupe)
-ulkokulmassa Ben nyen Deep Violetia ES-80 ja sen päällä Black pearl pigmenttia
-kulmaluulla on Lancomen Honeymoonia ja White pearl pigmenttia
-rajaus on tehty L'orealin Hip eyelinerilla 905 Black
- ripsiväri on Diorshow Unlimited
-kulmissa on hieman Maybellinenexpression Eyebrow 03 brown





MakeupGeekin lookissa rajataan myös vesirajat, mutta en ole löytänyt vielä sellaista rajauskynää, joka pysyisi vesirajassani, sillä silmäni vetistävät niin paljon.





Kiinnostaisiko jatkossakin nähdä tekemiäni silmämeikkejä?